Mielenkiintoni kohteita ovat ihmiset

Ihmisten väliset suhteet ja käyttäytyminen. Rakkaustarinat ovat pieniä intiimejä kohtauksia. Niiden vähäeleisessä kuvauksessa on mukana suuria tunteita.

Vietit ovat ihmistä hallitseva voima. Päivittäin saa lehdistä lukea juttuja, joissa ihmistä on ohjannut vietti järjen sijaan. Voimakkaat tunteet saavat aikaan myös vallankäyttöä, alistamista, hyväksikäyttöä. Ihana rakkaus ja intohimo saattavat muuttua vihaksi ja väkivallaksi tai suruksi ja ahdistukseksi.

Haluan kuvillani ottaa kantaa ja kuvata tämän hetken todellisuutta. En halua ummistaa silmiäni elämän koko kirjolta, kauniista viattomasta rakkaudesta julmiin tunteisiin ja tekoihin. Haluan elää tässä todellisuudessa ja kuvata niitä ilmiöitä, joita koen ja havaitsen ympärilläni ja myös itsessäni. Haluan antaa oman näkemykseni todellisuudesta, saada ihmiset ajattelemaan ja myötäelämään. Kuvat puen tarinoiden muotoon. Tarinoissa on mukana eläimiä ja aikamme tunnettuja hahmoja. Ympärillämme on myös paljon iloa ja huumoria.

Työni ovat mustavalkoista grafiikkaa, piirrosta ja akvarellia. Grafiikan tekniikoina olen käyttänyt kuivaneulaa, carborundumia, polymeerigravyyria ja etsausta. Vedoksiin olen yhdistänyt piirtämistä ja ne ovat uniikkeja. Eri työskentelytapojen kokeilu ja yhdistäminen sekä kontrastinen ja voimakas mustavalkoilmaisu on mielenkiintoista ja haasteellista.

Työt ovat vuodelta 2003.

)) TÄSTÄ GALLERIAAN